Tosi TV:tä ja markkinointia

Väitän, että kukaan lukijoista ei ole välttynyt nyky formaatin tosi TV-ohjelmilta. On Miljonäärille Morsianta, Haluatko Maajussiksi jne. Sitten on kokki-ohjelmia enemmän kuin kukaan pystyy niitä ahmimaan.

Henkilökohtaisen myyntityön nimeen vannovana myyntijohtajana on pakko kuitenkin myöntää, että tosi TV on osa nykyistä sosiaalista mediaa ja markkinointia sisältäen usein myös niin kutsuttua piilomainontaa. Eikä siinä mielestäni mitään pahaa ole, aika aikaansa kutakin. Taas menen ajassa taaksepäin, en edes kerro kuinka kauaksi, etteivät nuorimmat lukijat lopeta lukemista todeten, että ei kiinnosta, en ollut tuolloin vielä syntynytkään.

Aikoinaan Kontramin markkinointia hoiti Siivosen Vesku, hän toimitti Kontram Output-julkaisua, joka painosta uunituoreena tulleena lähti Postin jakamana asiakkaillemme luettavaksi. Vesku minuakin kyseiseen julkaisuun aikoinaan haastatteli ja tuosta jutusta sen verran muistan, että mainitsin lempijuomakseni Lahden Sinisen ja ruoaksi vaimon tekemän makaronilaatikon. Viimeksi kun vaimo tuota perinneruokaa pari – kolme kuukautta sitten valmisti, ruokittiin sillä meidän lisäksemme kuopuksemme Eppu, joka vielä ainakin väestörekisterin mukaan asuu kanssamme. Lahden Sininen poistui aikoinaan kaupoista mutta teki sittemmin paluun ruotsalaisversiona 3,5 % alkoholipitoisuudellaan. Kyllä en ruotsalaisversiota aio edes maistaa, vaimon tekemää makaronilaatikkoa sen sijaan syön suurella halulla edelleen, Heinz-ketsupilla hunnutettuna.

Muuten, jos jollakulla sattuu olemaan tallella tuo Output, jossa Veskun haastattelu meikäläisestä on, lähetä ihmeessä se minulle. Lupaan maksaa siitä maltaita, jos tiedät mitä tarkoitan.

Kaksi vanhinta poikaamme, Santtu ja Jesse, ovat asuneet jo hyvän aikaa omillaan mutta aina silloin tällöin he poikkeavat lapsuuden kodissaan ja tuolloin joko grillaan Lucifer kaasugrillilläni tai savustan kalaa Muurikka sähkösavustimellani. Jouluna paistan kinkun Siemens kiertoilma-uunissamme. Moitteita ruuan mausta ei ainakaan vielä ole tullut.

Entäpä sitten nykypäivän markkinointi Kontramissa. Aloitimme muutama vuosi sitten blogeilla, meikäläisenkin juttuja on klikattu jo ihan kunnioitettava määrä, kiitos vain kaikille lukijoille. Vuonna 2016 aloitti markkinointipäällikkönämme Juuso, joka on tehnyt meillä markkinoinnin saralla varsin ansiokasta työtä. Hän julkaisee esimerkiksi noin 1,5kk välein eri aloilla toimiville asiakkaillemme suunniteltua Kontramin Uutiskirjettä. Uutiskirjeissä käsittelemme tärkeitä markkinoille tuomiamme tuoteuutuuksia ja kerromme muista ajankohtaisista asioista yrityksessämme. Vastaanotto kirjeillemme on ollut erinomaista, mikä kertoo mielestäni siitä, että olemme onnistuneet esittelemään tuotteitamme ja palveluitamme, jotka kiinnostavat asiakkaita.

Jos et vielä kirjettämme saa, käypä sivun ylälaidassa ilmoittautumassa tilaajaksi, klikkaa ja täytä lyhyt lomake: http://uutiskirje.kontram.fi/. Näin varmistat uutiskirjeen vastaanottamisen jatkossa ja ajantasaisuuden Kontramin tarjooman osalta.

Kontramissa on markkinoinnin lisäksi aikomus edelleenkin tavata asiakkaitamme henkilökohtaisesti, marraskuun loppuun mennessä kenttämyyjillemme oli tilastoitunut yhteensä 2092 toteutunutta asiakaskäyntiä. Henkilökohtaisen myyntityön nimeen vannovana myyntijohtajana on pakko kuitenkin sanoa, että voisi niitä olla vieläkin enemmän…

Lopuksi vakuutan, että mikään tässä blogissa mainitun tuotemerkin edustaja ei ole vaikuttanut blogini sisältöön ja totean, että etiikkani ei anna periksi ottamaan vakavasti mitään ehdotusta, joka sieltä suunnalta mahdollisesti esitetään.

Mukavaa joulun odotusta.

No Comments Yet.

Leave a comment