TESTI

Joukkuepeliä

23.01.2015 - Palomäki Hannu

 

Olen sitä ikäluokkaa, joka muistaa 1970-luvun jääkiekkopeleistä monia sekä kotimaisia että ulkomaisia kovan tason pelaajia ihan nimeltä, mutta etenkin sen, että arvokisoissa Suomi maksimissaan havitteli neljättä sijaa, edellään ainakin Neuvostoliitto, Tšekkoslovakia ja Ruotsi. USA:lle ja Kanadalle pärjääminen oli paljon kiinni siitä, minkälaisen joukkueen ko. maat saivat kisoihin lähetettyä. Parhaita pelaajiaan tuskin koskaan, mutta riittävän hyviä, ettei Suomi helpolla näitäkään joukkueita vastaan pelatessaan päässyt. Joskus Suomen joukkueella oli vaikeuksia jopa Saksoja vastaan – niitähän tuohon maailman aikaan oli vielä kaksin kappalein. Nykyisin Sotšin olympiapronssi tuntuu olevan ”ihan ok”-suoritus, mutta odotukset monella taisivat olla vielä korkeammalla. Suoritusta kirkasti toki hieman Suomen murskavoitto pronssipelissä USA:sta, mutta etenkin se että ruotsalaiset kaatuivat Kanadalle loppuottelussa tekemättä maaliakaan. Sykähdyttäviä hetkiä suomalaisille.

Nykyään seuraan monia muitakin joukkuepelejä kiinnostuksella. Koripallo ykköslajina, koska lajia tuli itsekin harrastettua -70 ja -80-luvuilla ja vielä jopa jonkin aikaa -90-luvun alussakin. Kasvattajaseuranani oli Orimattilan Jymy, muita seuroja uran varrella olivat Rekolan Urheilijat (Vantaa), Kouvolan Kouvot, Lahden Namika ja Kotkan Peli-Karhut. ”Mielellään heittävä laitahyökkääjä” voisin itse luonnehtia rooliani kaikissa em. joukkueissa. Noihin vuosiin mahtuu paljon hienoja muistoja ja voittoja, mutta toki katkeria tappioitakin.

Tämän päivän perspektiivillä voin todeta että nuo vuodet toimivat oivana kasvualustana myöhempää työuraa ajatellen. Työuraa, johon jokaisella meistä mahtuu niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Itse olen oppinut sen, että epäonnistumisista pitää ottaa oppia ja sen jälkeen jättää ne historiaan, ja onnistumisista ottaa kaikki se ilo ja motivaatio irti, mikä niistä on irti saatavissa.

Asiakaspalvelutehtävissä - kuten voisin kaikkien kontramilaisten työnkuvaa luonnehtia – onnistumiset ovat ainakin omasta mielestäni suurin motivoija, mitä tästä työstä voi löytää. Jos onnistuminen on vielä loistavan joukkuepelin ansiota, on ilo moninkertainen.

En malta olla tässä yhteydessä olla kertomatta eräästä tapauksesta, joka sattui joitain viikkoja sitten. Olin juuri palaamassa lounaalta, kun sain kännykkääni puhelun. Erään sellutehtaan soodakattilan päähöyryventtiili oli alkanut vuotaa, ja vaarana oli, että vuoto pahenee ja tästä syystä koko sellutehdas täytyy ajaa alas. Kyse oli siis varsin vakavasta asiasta, jonka taloudelliset seuraamukset voisivat nousta pahimmillaan todella mittaviksi.

Toimistolle päästyäni otin peliin mukaan varaosista vastaavan myyjämme Jukan, joka välittömästi otti yhteyttä venttiilivalmistajalla tuttuun mieheen, Dennikseen. Dennis marssi siltä istumalta varastoon, etsi tarvittavat varaosat hyllystä, pakkasi ne ja vei lähettämöön. Koska varaosien saaminen Saksasta sellutehtaalle joka tapauksessa veisi vähintään vuorokauden, järjesti Dennis sähköpostitse Jukalle kuvat ko. varaosista. Nämä kuvat Jukka toimitti asiakkaalle, joka niiden perusteella pystyi vielä saman päivän aikana itse teettämään paikallisesti ”ensiapuvaraosat,” joiden avulla sellutehdas pysyi käynnissä kunnes oikeat varaosat oli saatu toimitettua. Tällä välillä, ensimmäisestä soitosta asian kuntoon saattamiseen, vastaanotin melko monta puhelua kahdelta eri ihmiseltä kyseiseltä sellutehtaalta, ja minun roolini tässä pelissä olikin rauhoitella ja pitää asiakasta ajan tasalla siitä, miten asian hoito meillä etenee.

Erinomainen esimerkki joukkuepelistä, jonka ansiosta saatiin turvattua sellutehtaan tuotannon jatkuminen uhkaavassa tilanteessa. Tällaiseen peliin me Kontramilla panostamme jatkossakin.