TESTI
Kolkytä vuotta, ja pikana
08.08.2018 - Palomäki Hannu
Maanantaina 30.7.2018 vietimme vaimoni kanssa jälleen kerran hääpäivää, järjestysnumeroltaan 30. Vietimme sen tällä kertaa Suomen Rivieralla Hangossa kylpien, hyvin syöden ja meren tuoksusta nauttien.
Blogin otsikko viittaa – kymmenen vuotta ja yhden kirjaimen verran muunneltuna tosin – suosikkibändimme vuonna 1987 julkaiseman singlen nimeen. Single julkaistiin vajaa vuosi ennen häitämme 16. marraskuuta ja se oli kaikkien aikojen ensimmäinen CD-muodossa julkaistu single Suomessa. Kyseisen kappaleen sävelsi toinen ikoninen Manserock-yhtye, joka juhli 40-vuotista taivaltaan Ratinan stadionilla hieman tuoreimman hääpäivämme jälkeen, lauantaina 4.8. Mainitsemani suosikkibändimme juhli nelikymppisiään samankaltaisesti samalla stadionilla jo kaksi vuotta sitten 6.8.2016. Singlen toisella puolella lauletaan Hyvästä kankkusesta, jossa singlen ykköspuolen säveltäjä vaihtuu kakkospuolen esittäjäksi. Kappaleiden sanat ovat kuitenkin lähtöisin singlen kummallakin puolella samasta kynästä mutta mainittakoon tässä yhteydessä, että kyseisten laulujen sanoituksilla ei ole mitään yhtymäkohtaa saatikka viittausta avioliittomme mihinkään vaiheeseen. Nähtäväksi jää pystynkö koskaan kehittelemään blogia, jossa voisin viitata tuon singlen kakkospuolen kappaleen nimeen. Vai onko joku muka joskus kohdannut ”Hyvän kankkusen”? Ehkä, jos on aikaisemmin pyörinyt rallipiireissä.
Jos elämä ja suhdanteet jatkuvat kutakuinkin samanlaisina kuin tänä päivänä, uskoisin että 1.8.2019 koittaa se päivä, jolloin olen työskennellyt Kontramissa 30 vuotta. Sattui tänään lounaalla hauska tilanne, kun samassa pöydässä istui minun lisäkseni hieman minua vanhempi Tuotepäällikkö Keijo ja meitä huomattavasti nuoremmat Téa ja Laura Asiakaspalveluryhmästämme. Me Keijon kanssa innostuimme – tapamme mukaan – muistelemaan menneitä. Minä viittasin aiemmin vuonna 2015 kirjottamaani blogiini, jossa mainitsin muun muassa, että joskus 1980-luvun loppupuolella joillekin päämiehillemme lähetettiin ostotilaukset vielä teleksillä. Laura katsoi meitä ihan aidosti kysymys-merkkinä: ”Anteeksi millä lähetettiin?” Ihan ymmärrettävä kysymys koska nykyisin Téa ja Laura lähettelevät ostotilauksia päämiehillemme sujuvasti sähköpostilla eli he ovat missanneet myös yhden välivaiheen, telefaxin, tuon ihmettelyn aiheena olleen teleksin lisäksi.
Olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen Kontramin myynnin henkilöstön ikäjakaumaan. Mielestäni meiltä löytyy sopivissa määrin sekä kokemusta että intoa. Erityisen iloinen olen siitä, että me varhaisempi saapumiserä olemme avoimesti ja määrätietoisesti jakaneet osaamistamme ja tietämystämme nuorelle sukupolvelle ja ainakin itse olen ihaillen seurannut näiden uusien Kontramilaisten valmiuksia vastaanottaa ja ennen kaikkea jalostaa sekä soveltaa saamaansa tietoa aivan toisella tavalla verrattuna mihin itse pystyisin. Toki meillä vanhemmilla Kontramilaisilla on omat vahvuutemme ja paljon puhuttua hiljaista tietoa, jota ei pysty – eikä omasta mielestäni juuri tarvitsekaan, ainakaan kaikilta osin – siirtämään enää eteenpäin.
Asiakkaillemme haluan sanoa, että luottakaa ja uskokaa tekin näihin nuoriin. Heillä on valtava into ja energia jatkaa sitä hyvää yhteistyötä, josta itselläni on kokemusta jo kohta kolmenkymmenen vuoden ajalta. Kontram on ja tulee olemaankin hyvissä käsissä myös tulevaisuudessa, joten toivon että yhteistyönne Kontramin kanssa jatkuu edessä olevan sukupolvenvaihdoksen jälkeenkin. Jos jollekulle lukijoista tulee mieleen, että onkohan tämä meikäläisen eläkkeelle jäämisblogi, niin heille vastaan, että ei ole, kyllä minä vielä muutamia vuosia lupaan näitä blogeja kirjoittaa. Se, päätyvätkö ne teille asti luettavaksi riippuu ennen kaikkea siitä, suostuuko moderaattorimme Juuso niitä julkaisemaan. Jos nyt kuitenkin luet tätä kirjoitusta kotisivujemme kautta, on jälleen yksi blogeistani läpäissyt moderaattorin tiheän seulan, kiitos siitä Juuso.
Palataanpa vielä tuohon viimeisimpään hääpäiväämme. Viittasin edellä aiemmin kirjoittamaani blogiini päätöksiä ja pitkiä suhteita. Mainitsin myös siinä hääpäiväämme mutta mainitsin muutakin, nimittäin Ravintola Saaren ravut. Tuota perinnettä olemme pitäneet edelleen yllä ja kävimmekin jälleen nauttimassa ravuista heti hääpäiväämme seuraavana päivänä, tiistaina 31.7. Tällä kertaa seuranamme oli vanhin poikamme Santtu ja nuorin poikamme Eppu. Lukijoille jätän arvattavaksi, kumpi heistä on saanut nimensä tämän blogin alussa mainitsemastani suosikkibändimme nimestä.
Hyvää loppukesää kaikille.
